AJANKOHTAISTA

Varkauden Uimareiden Ville Luukkonen askelta lähempänä uinnin kansallisia arvokilpailuja

14.04.2019

Oskarien uintien jatkot kisattin lauantaina Jyväskylässä. Varkauden Uimarit osallistui kisoihin kymmenen kilpailijan voimin. Kisat alkoivat sekaviestillä, joihin VarUsta saatiin kaksi joukkuetta. Räväkkä startti aamuun toi molemmille joukkueille pronssimitalit omissa ikäsarjoissaan. Myös Lauri Vilhunen onnistui 50 metrin rintauinnissaan tullen miesten sarjassa toiseksi ajalla 31.48.

Päivän suurin henkilökohtainen onnistuminen tuli Ville Luukkoselle, joka rikkoi 50 metrin rintauinnin GP-karsintarajan ajalla 35.44 karsintarajan ollessa 35.50.

“Tämä oli kyllä mahtava yllätys, sillä uinti ei tuntunut kulkevan niin hyvin kuin olisi voinut.” Luukkonen kuvasi tuoreeltaan suoritustaan.

“Armeijan jälkeen viime syksynä asetin itselleni harjoittelun tavoitteeksi GP-kisoihin pääsyn, ja nyt ollaan ensimmäisen lajin karsintaraja alitettu.”

Luukkosen tulos 29.95 miesten 50 metrin perhosuinnissa jäi näissä kisoissa hiuksen hienosti alle tavoitellun karsintarajan 29.80. “Tästä jatketaan toukokuun Kuopion kisoihin, joissa tavoitellaan 50 metrin vapaauinnin ja perhosuinnin karsintarajoja. Suunta on hyvä, perhonen parani tänään puolella sekunnilla,” summasi Luukkonen päivän kisansa tyytyväisenä. Uinnin Grand Prix 2019 -arvokilpailut järjestetään Lappeenrannassa 19.-20.10.


Ville_Luukkonen_2019.jpg

 
31.10.2019Lokakuun kuukausiuinnit
26.09.2019Kauden kuukausiuinnit startattu
16.09.2019Kotikisat 19.10, Tule talkoisiin!
01.09.2019Syksyn kilpailukalenteri on julkaistu
14.08.2019SYKSYN HARJOITUKSET JATKUVAT TI 3.9.2019
16.06.2019RANTAUIMAKOULU 4-7 vuotiaille heinäkuussa!
13.05.2019UINTILEIRILLE KESÄKUUSSA 16-19.6.2019
14.04.2019Varkauden Uimareiden Ville Luukkonen askelta lähempänä uinnin kansallisia arvokilpailuja
28.02.2019Helmikuun kuukausiuintien tulokset
26.01.2019KISAMENESTYSTÄ LAPPEENRANNASTA

Siirry arkistoon »